Ei minusta ole mihinkään, en ikinä saavuta mitään, en ikinä pysty mihinkään, tulen aina olemaan yksin. Sekavat ajatukset valtaavat pääni. Olen kai taas ollut liian pitkään oman itseni seurassa. Yksin neljän seinän sisällä, yksin meluavien ihmisten joukossa yrittäessä seurata matsia skriiniltä.
Kysyn om jag kan betala för min nota. Maksan. Odottaako tarjoilija minulta jotain tippiä muka? Mitä tarjoilija kerkiää ajattelemaan minusta, läskistä idiootista ilman kunnon katsekontaktia, liian pitkäksi (kahdeksan milliä ehkäpä) kasvanut siilitukka.
Anteeksi. Mutta kun ei minulla ole muutakaan arenaa jossa tuoda julki kipeimpiä ajatuksiani. Täytyy kategorisoida toisella tavalla, niin että ne jotka odottavat pystyvänsä lukemaan Etiopiasta ja pelkästään Etiopiasta, saavat jatkaa harhakuvissaan elämistänsä.
Vaikkakin joskus tuntuu siltä että koko minun elämäni on täyttä harhaa. Täyttä turhuutta. Kukaan ei ikinä voi minua ymmärtää.
Sormien käydessä kiivasti näppäimistöllä puolelta toiselle, näen tuskallisten kirjainten, jotka muodostavat kipeitä sanoja ja sattuvia lauseita, ilmestyvän näytölle.
Luulin tämän vaiheen olevan ohi. Vaan kai olin sitten väärässä. Sukellus masennuksen ja ahdistuksen syvyyksiin.
Täysin nappiin se Alanko lauloi:
Sänkyyn kömmin allapäin, en saa nyt unta en
Olen ystävien kesken yksinäinen
Aamulla en jaksa nousta päivään hilpeään olen liian hauska yrittämäänkäänJa mä liikun kriisistä kriisiin, kuljen komein askelin
Tahdon että kaikki ois kuin ennenkin
Kuljen kriisistä kriisiin enkä löydä apua
Onnen sirpaleet mua haavoittaa ja saa
Kriisiin
Kriisiin
Kriisiin
Ismo Alanko – Kriisistä kriisiin