Kirjoitatko lopun Addiksesta vai itketko ja kirjoitat?

Niin, siina vasta pulma. Meh. Ja viela olisi lauantai, sunnuntai ja ne kolmetoista muuta paivaa. Puuh.

pe 21.10
~klo 21.30

Jalleen yksi paiva kaantyy illaksi… Tai no, yksi ja yksi, tama on edelleen vasta toinen paivani Etiopiassa (toim. huom., eipas kun kuudestoista paiva!).

En tieda kuvittelenko vain, mutta minusta tuntuu etta taalla o kylmempi kuin edellisessa huoneessa. Olen pohjakerroksessa ja kulumisen jaljet huomaa taalla paljon paremmin. Ehka pelkka paarakennus on uusi? Huoneesta puuttuu pari henkaria – jos nyt otetaan huomioon etta edellisessa huoneesa niita oli perati kolme kappaletta. Vaikka ei kai nailla vertailulla ole paljoakaan merkitysta. Ehka jos makaa 20 dollaria enemman yolta (toim. huom., siis 45 usdia 25:n sijaan), saa kirkkaamman kattolampun, lukulampun yopoydalle ja kaukosaatimen. Mutta yksi asia on sentaan kohdallaan: sangyn puiseen kehykseen onnistuun jollain ilveella koko ajan kolhimaan polveni. AU.

Puhuessani haftena Heritin kanssa pyoritan yha uudelleen samoja sanoja rajoittuneesta tigrinjasanavarastostani. Niinpa vaarinkasityksia sattuu kerran jos toisenkin. Onneksi taalla voi englannilla varmentaa josko viesti meni perille. Tigrayssa ei valttamatta niinkaan. Noh, huumorilla monesta tilanteesta selviaa. Ainakin jos oppisi paremmin nauramaan itselleen ja omille kommelluksilleen. Nyt kun joka mokasta, ja niita mokiahan tuppaa sattumaan ja PALJON, ottaa pulttia ja kunnolla. Usein koko loppupaiva on pilalla.

Iltasella Heriti toi minulle (toim. huom., viidentoista minuutin kavelymatka tayspimeassa) kattilallisen pasta bolognesa lautasineen ja aterimineen kaikkineen. Valitettavasti jaksoin syoda puoliakaan (toim. huom., onneksi Heriti ei jalkeenpain vaikuttanut pahoittaneensa liikaa mieltaan, loput pasta bologneset sai hotkia kitaansa koira nimelta ‘Papi’, derivated from Puppy, I s’pose).

Tiedan etta joitakuita saattaa loukata se etta jatkuvasti olen tarjoamassa rahaa pienista palveluksista. Mutta taalla tilanne jotenkin korostuu kun pitaa mielessa kuinka paljon ihmiset yleisesti tienaavat.

On vaikea olla liikuttumatta Heritin asenteesta, kutsuu itseaan Mama Heritiksi ja on jatkuvasti valmiina auttamaan.

Siis toki etiopialaiset ovat vieraanvaraisia mutta kaikella on rajansa. Tiedan hyvin syyn tahan poikkeukselliseen ystavallisyyteen. Nama ihmiset palvelevat samaa Jumalaa kuin minakin ja noudattavat parhaansa mukaan Raamatun ohjeita – niin hontilta tai kummalliselta kuin se keskivertolansimaalaiselle nykyaan vaikuttaakin. Silti juuri siita syysta minun ei tarvitse olla (yhta) varauksellinen tavatessani ensikertaa taysin tuntemattomia ihmisia maapallon toisella puolella. Ja taalla voi havaita etta ihonvari ei oikeastaan merkitse mitaan. Melatoniinikuoren (?) alla olemme yhta kaikki samalla tavalla verta ja lihaa.

Categories: እቲ ዚሐይሽ Tags:
Comments are closed.
1 visitors online now
0 guests, 1 bots, 0 members
Max visitors today: 3 at 12:08 am UTC
This month: 5 at 12-06-2021 09:18 pm UTC
This year: 21 at 03-03-2021 12:14 pm UTC
All time: 181 at 07-23-2013 08:30 am UTC