Linja-autossa (ja -asemalla) on tunnelmaa jne.

Suuria ongelma saada muutaman tusinan ainakin 68, 73 kuvaa sisaltavaa galleriaa toimimaan. Nyt olen vaantanyt jo yli tunnin melkein kaksi tuntia samassa adwalaisessa nettikahvilassa kuin eilenkin. Tuplakuvia, puuttuvia thumbnaileja, kuvia jotka eivat suostu uppaantumaan, tietokoneen hitautta ja Laskisoosi-sovellukset (Flash) jotka jumittavat Exploderin vanhan version aivan totaalisesti. Hassunhauskoja kuvateksteja saa kai lisailla myohemmin jos nyt paasisin ensin turvallisesti kotimaan, eikun, ah, Ruotsin kamaralle. Noh. Joo. Muu. Maa. Moo.

Huomisaamua varten taas mukava viiden heratys ja Hiacen kyydissa kohti Aksumin lentokenttaa (AXU). Tulee liian kalliiksi kaltaiselleni rikkaalle eurooppalaisporholle ottaa contractbajaj, 300-350 brrrrria. Puuhhh.

ti 25.10.

On kai pakotettava itsensa kirjoittamaan ennen kuin tama tauko venyy liian pitkaksi (toim. huom., aaaaahaaaaaaaa-aaaaaaaaaa).

Edelliseen listaan voin lisata jo nyt kaksi henkiloa lisaa,
Kiflomin ja Hailun.

Maanantaiaamusta tuli melkoista sekamelskaa. Heratys piti asettaa kello neljan tienoille jotta kerkeaisi Selam Busin lahtopysakille.

Pelkastaan se etta jotenkin olisi passyt nukkumaan ajoissa – ja oikeastaan muuttaa koko nukkumisrytmi – tuotti vaikeuksia. Etenkin kun respasta tuli kolme lahes perakkaista puhelua, kun kaiken sangyssa pyorimisen jaljilta olin vihdoin edes puoliunessa. Ja huoneen puhelimen aani oli saadetty vahan turhan kovalle.
— Sopiiko etta saat kuitin aamulla lahtiessasi?
— Niin monenko aikaan lahditkaan, kello viidelta aamulla vai kello viidelta illalla?
— No se kuittimasiina ei nyt toimi, tarvitko valttamatta sita kuittia?

..jossa vaiheessa aloin hapuilemaan pimeassa huoneessa missa on puhelimen johto kiskaistakseni sen pois liitannasta.

Heraaminen maanantaiaamuna oli suhteellisen kivutonta. Tosin onneksi myos Heriti oli hieman myohassa joten en joutunut liian kauaa odottamaan paallystamattomalla kadulla jossain pain Addista laukkujeni kanssa. Jostain kaukaa loistivat katuvalot, minulle ainoana valona oli Tazinan valaistu kyltti.

Reilun kymmenen minuutin seisoskelun ja paikallaan hyppimisen jalkeen nain horisontissa kahden tumman hahmon lahestyvan ja toivoin parasta. Onneksi se todella oli Heriti jopka saapui yhdessa kotiapulaisen kanssa. En oikeastaan tieda mika on talle henkilolle oikea termi. Vaikuttaa silta etta monessa melko yksinkertaisessakin etiopialaiskodissa on pienen kotipihan yhteydessa ulkorakennus, tai vahintaakin pieni katettu koppi jossa jokin jamppa paivystaa vartijan tavoin, tarvittaessa avaten oven kulkijoille ja suorittaen muita pikkutehtavia.

Heriti selitti olevansa myohassa koska (habeshatermeilla) sukulaispoika, taksikuski Alemayoa, ei nakynyt eika kuulunut. Oli kaynyt myos taman kotiovella kolkuttamassa mutta siellakaan ei ollut Alemayosta havaintoa – viidelta aamulla.

Niinpa lahdimme nopeaan tahtiin marssimaan laukkujeni kanssa kohti Meganagnan, oh, bussiterminaalia, josta saattaisi loytya taksi Meskel Squarelle. Jalleen katuvaloja nakyi horisontissa mutta muuten oli aivan pimeaa ja suureksi osaksi hiljaista. Pari ihmista tuli vastaan pimeassa. Muuten oli kai liian aikaista jotta Addis olisi hereilla.

Yhtakkia katua pitkin meita kohti kaasutti minibussi (Hiace saklart) jonka Heriti onnistui pysayttamaan ja neuvottelemaan meidan viemisestamme koko etapin pitkanmatkan bussin lahtopysakille asti. Kyseessa ei kuitenkaan ollut yksityistaksi (Lada). Etupenkilla istui jamppa joka kuitenkin jai nopeasti pois kyydista, suunnilleen Megenagnan kohdalla.

Kun minibussi vain me kolme matkustajinaan (toim. huom., koska muuten minibussissa Addiksessa olisi noin vahan porukkaa?!), tuntui oudolta katsella ohi nopeasti vilahtavia maisemia. Samoja peltikattoisia hokkeleita, alkeellisia rakennustelineita ja uudenuutukaisia kerros- ja toimistotaloja sikin sokin. Addis ei ollut sama kuin keskella paivan vilinaa tai loppuiltapaivan tyostapaluuruuhkassa jolloin jalankulkijana tuskin uskalsi lahtea ylittamaan katua.

Lopulta saavuimme Meskel Squarelle jossa odotti kuin odottikin kolme modernia vaaleanvihreisiin vareihin maalattua turistibussia. Aloin jo tavalliseen tapaani stressaamaan yhden busseista lahtiessa rullaamaan Hiace-kuskin etsiessa pysahtymispaikkaa. Noh, kyseessa ei onneksi ollut tuo bussi, eika myoskaan kumpikaan noista kahdesta muusta ihan oikeasti hienosta turistibussista.

Mutta missa oli se bussi jolla minun piti suunnata kohti pohjoista? Ja miten kummassa stressatessani yksin laukkujeni kanssa olisin saanut kaiken taman selville olemattomalla amharan kielen taidoillani?

Kun Heritin ensin oli kysynyt neuvoa naiden modernien turistibussien vieressa seisoneilta kylmaan aamuun sopivan lampimasti pukeutuneilta tyypeilta, minibussi kaarsi kohti eraalle takapihalle johtavalle betoniliuskalle. Meskel Squarelle oli vain parisensataa metria mutta katu joka ohittaa aikaisemmin Revolution Squareksi kutsutun aukion on todella levea. Naamani vaantyi entisestaan kun nain mita tuolla takapihalla oli. Olin kaynyt siella jo kaynyt paria kolmea paivaa aikaisemmin, kun yksi monista reissuni aikana tapaamistani Berhaneista auttoi minua hankkimaan lipun Selam Busin parakkilipputoimistosta vuorolle Deseen/Dessieen (Mek’ele sold out). Niin siis ah, talla takapihalla oli kaksi vanhaa valkoista bussia josta saattoi nopeasti nahda etta toiveille moderneista hienouksista, kuten vaikkapa vessasta, kannattaisi heittaa nopeat hyvastit.

Seurasi turvatarkastus (stadioneilta ja jaahalleista tuttuun natsijarkkarityyliin – BUUUUU-UUU!), laukkuni punnitseminen taskulampun valossa, josta ei kuitenkaan onneksi veloitettu lisapainosta – minun onnekseni. Laukku katolle, ja olisihan minun jo tahan mennessa pitanyt tietaa, parin birrin setelit tippi laukkujen nostajalle ja paikalleen asettelijalle ja kiinnisitojalle. Tastakin sekamelskasta olisi pitanyt tajuta ottaa elavaa kuvaa – etenkin kun joku aija (Selam Busin palkkalistoilla?) kapusi ylos alas bussin perassa olleita varsin huteran nakoisia tikkaita. Bussin lahtiessa matkaan ajallaan (!) – huutomerkki Afrikan vuoksi – aurinko oli nousemassa.

Taalla ollessa on ollut vaikea tottua siihen kuinka nopeasti tulee valoisaa tai kuinka yhtakkisesti pimeys tuntuu laskeutuvan.

Jaksoin seurata menoa Addiksen rajoille asti jonka jalkeen aloin nuokkumaan rajoitetulla jalkatilalla varustetussa etupenkissani, kai nukahtaenkin noin tunniksi.

Se mita tapahtui silla valilla kun sain silmani auki bussissa ja kun istun jalat ristissa (huonoselkainen mika huonoselkainen) tata kirjoittamassa melko kovalla hotellihuoneen patjalla, on jo aika pitka toinen tarina.

Meinaa taas alkaa nuokkumaan. Lyhyiksi jaaneita oita, itseaan toistavia Al Jazeera -kanavan englanninkielisia uutisia, hotellihuoneen, oh, kauniita vaaleanpunaisia seinia (Mek’ele), huoneen ovea jota en puuttellisilla motoriikallani saa lukkoon sisapuolelta (no se lukko on kylla osittain hajalla tai vahintaankin vinossa, vaitan ma), tee-se-itse-kyhaelmana sisaantunkeutumissuoja joka koostuu matkalaukusta, 300 millilitran lasisista Sprite-pulloista ja muusta kraasasta. Hotellin ylimman, neljannen kerroksen, ennen tuuletusparveketta kaytavan perimmaisen huoneen sisapuolella, hotellissa jossa ei ole hissssia jossa vesihiiiisi voisi sihisssssta. Heinasirkkojen kova-aaninen siritys kuuluu ulkoa. Ja vahan valia ohi hurattaa rekkoja tai muita isoja autoja, hotelli kun sijaitsee mek’elelaisen paavaylan varrella.

ድሓን ሕደር – dehan hider, hyvaa yota!

Categories: እቲ ዚሐይሽ Tags:
  1. Elina Korkeila-Väänänen
    November 13th, 2011 at 14:15 | #1

    Taas ihania kuvia- kiitos! Oltiin ihan häkeltyneitä kun saatiin sulta kortti – oli tullut vain 9 päivää! Kiitos vaivannäöstä ja hienoista porstimerkeistä! Ja osoitekin oli ihan just eikä melkein… Voimia!!! Vianaset

Comments are closed.
1 visitors online now
0 guests, 1 bots, 0 members
Max visitors today: 3 at 01:33 am UTC
This month: 10 at 10-08-2019 09:24 am UTC
This year: 27 at 07-07-2019 01:11 am UTC
All time: 181 at 07-23-2013 08:30 am UTC