I Don’t Fejsbok Lajk Ethiopian Buses

Friday, November 25, 2011

Kiitos kaikille kommentoijille kollektiivisesti kun en ole saanut aikaiseksi vastata jokaiselle yksilöllisesti. Parista kolmesta paikkaa on jo kuulunut hihkuntaa korttien kolahdettua postilaatikkoihin – mikäli pahvisesta materiaalista nyt lähtee niin voimakasta ääntä. Ah, mitä filosofointia. Mutta. Johtopäätös! Etiopian postilaitos toimii senegalilaista vastinettaan luotettavammin.

Vaikka kuinka hävettäisi olla viikkokausia jäljessä, kuten on minulle niin tavanomaista, niin pitäisi saada kytkettyä ulkoinen kiintolevy tietokoneeseen järjestellääkseen kuvia lisää. Yllättävän moni on, öh, IRL (In Real Life) kysellyt reissuni sujumisesta. Mutta reipasta 2 200 kuvaa ei ihan hetkessä saa pistettyä julkaisukuntoon, etenkään tällä aikataulutuskyvykkyydellä. Ja siltikin tekisi mieli laittaa nettiin ainakin puolet näistä kuvista.

Pahoittelen jos kommenttejanne on pienessä mittakaavassa sensuroitu kun olen ottanut nimen pois. Olisi kai pitänyt mainita tästä jo aiemmin. Vaikka aina ennen olen ehmm, huikean mahtavia plokejani pyörittänyt ilman nimimerkkejä, aliaksia tai salanimiä, niin jotenkin vain koin sen olevan tarpeen tällä yrittämällä.

Ja kiitoksia heille (et ole itse asiassa ainoa, Heli!) jotka ovat kysyneet eikö minun pitäisi väsätä jonkinlainen kirja. Mielelläni sen tekisin, jos sillä tienaisi jotenkin leipää (sotkuisen kämppäni) pöytään. Usko itseen ei vain ole ikinä riittänyt: “Kuitenkaan saa mitään valmiiksi“, “Kuitenkaan kukaan taho sitä halua julkaista“, “Kuitenkaan sille riitä lukijakuntaan“, Mieluummin kirjoittaisi täyttä fiktiota jii-än-ee. Ursäkter, ursäkter

Noh mutta, vaihteeksi asiaan:

ke 26.10.

Pitäisi kai jatkaa edellisen selittämistä kun on jo muutenkin – tavalliseen tapaansa – jäljessä aikataulusta. (toim. huom. ettei vaan olisi tässä vaiheessa jo vähän niin kuin itsestäänselvyys, siispä sensuroimisen arvoinen kappale).

Vaan kumma olo tänään, erityisesti illalla. Ahdistaa, ärsyttää, väsyttää. Minä kun luulin ottaneeni kaikki lääkkeeni tänään? Tätä menoa tästä reissusta ei jää mukavia muistoja vaan pelkkä ahdistus, ahdistus, ahdistus…

Yritin matkan jatkuessa ottaa jälleen torkut vaikka jalkatilaa oli minimaalisesti. Marco Polo -mallista bussia ei ehkä ole suunniteltu matkustajan mukavuus etusijalla etiopialaisissa tieolosuhteissa.

Nukkuminen oli tietysti vaikeaa sillä vaikka verhot sai vedettyä ikkunan eteen suojaksi porottavalta auringolta, ei kovaääninen musiikki – perinteistä amharatyyliä – ja/tai bussin pienissä televisioruuduissa näytettyä amharankielinen elokuvakavalkadi ollut vältettävissä.

En tiedä mistä olin saanut päähäni ajatuksen, siis virheellisen sellaisen, että matka Dessieen kestäisi kolme tuntia. Siis 400 kilometriä kaikkine mutkineen ja korkeuseroineen joita en karttaa tutkiessani ollut osannut ottaa huomioon. Siis nix.

Aluksi jännittäviltä tuntuneet jyrkät kaarteet alkoivat Dessietä lähestyessä jo tuntua turhauttavilta. Enkä tietenkään tuossa vaiheessa tajunnut kuinka pitkälle bussimatkalle olinkaan lähtenyt. Etappi Kombolchan ja Dessien välillä tuntui kestävän pienen ikuisuuden.

Kuten edellä jo mainitsin, Dessiessä Heriti oli järjestänyt Sisayn minua vastaan. Se mitä ennen reissua (turhaan) ajattelin olevan holhousta, on osoittautunut hyväksi avuksi. Selam Bus ei yleensä tunnu pysähtyvän joskus varsin sivussa sijaitsevilla kaupunkien linja-autoasemilla (= pölyinen aidattu piha jossa kultakin lähtevältä bussilta näytettäisiin otettavan pikkusumma tyyliin Everybody gets their cut).

Olen pikkuhiljaa myös alkanuit päästä kärryille miten paikallinen tippisysteemi pelaa. Jokaisesta laukun nostosta katolle, tai sieltä alas, jokaiselle tarjoilijalle ja muille pitäisi olla varattuna birrin seteli tai pari (nyt olen kerennyt saamaan myös pari birrin kolikkoa – huomattavasti kätevämpi kuin seteli kun lähes kaikki saamani setelit ovat uskomattoman kulahtaneita ja hyvinkäytettyjä, joskus myös kasaan teipattuja). Toisaalta taas afrikkalaiseen tyyliin bussien ympärillä, kuten myös lentokentillä ja muissa liikenteen solmukohdissa, parveilee junnuja joilla on kova tarve päästä kantamaan laukkuja. Vaikka laukuissa olisi pyörät ja kahva mistä vetää. Joskus saa repiä oikein kunnolla jotta ylimääräiset kädet irtoaisivat laukuista. Senkin takia hyvä liikkua paikallisen seurassa joka tietää paikalliset tavat ja jonka ansioista ylimääräiset kädet kenties irtoavat hieman nopeammin.

Oma lukunsa ovat sitten jampat jotka nostavat sopivan tilanteen tullen kunnon älämölön – kuten jannu Barcelonan (piraatti)futispaidassa jonka oli aivan välttämättä päästävä kantamaan laukkuni Dessien päällystetyillä kaduilla tuskin kilometrin matkan Selam Busin pysäkiltä paikallisbussien lähtöpihalle.

Sisay oli kaiketi luvannut hänelle viisi birriä tästä kantotehtävästä mutta Barcelona-paitainen, tuskin paljoa viittätoista vuotta vanhempi, rupesi laukunsäilytyspaikkaan saavuttuamme oikein kunnolla kinuamaan kymmentä birriä. Hänen huutaessaan lähes täyttä kurkkua, ympärille kasautui hänen kavereitaan – tai jotain muuta nuorisojengiä – Sisayn pysyessä rauhallisena. Vaikka en tietenkään tiedä kuplivatko tunteet hänen sisällään. Ihailtavasti pystyi kuitenkin pitämään itsensä tyynenä. Heriti oli tietysti yrittänyt järkätä että minua vastaantulevat voisivat kommunikoida kanssani joko tigrinjaksi tai englanniksi. Noh, Sisayn kanssa yritin käyttää muutamaan amharan sanaa ja jatkaa selittämästi englanniksi, vaikka sekin osoittautui hieman hankalaksi. Mutta arvostan suuresti kuinka paljon Heriti on pyyteettömästi uhrannut aikaansa ja voimavarojaan järkätäkseen asiat kuntoon minulle, turistille, ferenjille.

Lopulta keskinkertaisen ravintolan ja ällöttävän paria kerrosta ylempänä, jonkinlaisen hotellin yhteydessä sijainneen reikä lattiassa -vessasta nopean poistumisen jälkeen oli aika suunnata kohti bussireissun seuraavaa etappia, Weldiyaa.

Joskus afrikkalaisesta lähtöjärjestelmästä on tottumattoman nirsolle eurooppalaiselle myös hyötyä. Kun on matkustanut Addiksesta Dessieen parin tuskin miltään maistuneen leivänkannikan, ja öh, siementen voimalla joita bussiin nousin matkan varrella eräs tyttö myymään iso säkki mukanaan – en tiedä siementen nimeä (toim. huom. siis tiennytk’olo) mutta habeshojen kotona niitä tarjotaan usein popcornin ohella. Niinpä matkan päätyttyä bussin lattia lainehti matkustajien sinne tahattomasti kylvämistä ruskeista siemenistä. Mutta siis, ei tarvitse kiirehtiä bussille minuuttiaikataululla nälkäisenä. (Mahavaivoja luultavasti aiheuttanutta) k’ey wottia (ቀይ ዎት?) naamaan. Hiace lähtee matkaan kun matkustajia on riittävästi. Eli oikeastaan bussista ei ikinä voi myöhästyä, kuten niin usein nykyään kaupunginbusseista Ruotsissa, eikö? 8))

አማሰገናለን ሲሳይ ja ቻው ደሴ!

Categories: እቲ ዚሐይሽ Tags:
Comments are closed.
1 visitors online now
0 guests, 1 bots, 0 members
Max visitors today: 3 at 01:33 am UTC
This month: 10 at 10-08-2019 09:24 am UTC
This year: 27 at 07-07-2019 01:11 am UTC
All time: 181 at 07-23-2013 08:30 am UTC