Semien Wollo Zone

Saturday, November 26, 2011

Ja Weldiya lausuttaneen Woldiya, kun en muista josko siitä on jo aikaisemmin tullut jauhettua. Kirjoitan sen Weldiyana kirjoitusasua mukaillen. Kielenoppijaa turhauttaakseen tigrinja ei ole aina yhtä suoraviivainen lausumisen suhteen, eg. what you see is what you’ll pronounce, kuin aluksi olisi voinut luulla.

Fidel-tavu joka lausutaan oolla, usein kuitenkin kirjoitetaan vaakarivin ensimmäistä merkkiä käyttäen, siis tässä tapauksessa weellä (ወ) eikä woolla (ዎ). Hence Weldiya (ወልዲያ ), NOT Woldiya (ዎልዲያ). Vaikka mikä minä olen kirjoitusasuja korjaamaan kun usein joudun umpimähkään arvailemaan oikeinkirjoitusta. Tavallaan onni ettei tigrinjankielisiä oppitunteja ole tarjolla, saisin underkändin yläasteen ranskan tunneilta tutusta dictéestä. Pyhä sininen!

to 27.10. (tekstin pohjalta)

Minibussi saapui Weldiyaan tunnin pari ennen kuin aurinko laskee nopeasti horisontin taakse kello kuudelta. Bussiasemalta minua hakemaan tulivat Hailu ja Kiflom.

Weldiya on pikkukaupunki entisellä Wollon alueella jota ympäröivät korkeat vuoret. Siellä uutena tuttavuutena olivat bajajit, kuomulla katetut mopot joiden takapenkille mahtuu istumaan kolme henkilöä vähän tiivistäen. Ja änkemällä vielä pari laukkua kapeaan tavaratilaan penkin taakse.

En aluksi osannut käyttää oikeita termejä. Addiksessa sekoitin omenat ja päärynät, tai ainakin minibussit ja taksit. Jos haluaa luksusta ja matkustaa yksin sinivalkoisessa Ladassa, pitäisi kai puhua contract-takseista. Kaikki muut taksit taitavatkin olla minibusseja jotka puolestaan vaikuttavat olevan Hiaceja. Bajajeja puolestaan nimitin ensin gareiksi, jotka kai ennemmin ovat hevosten vetämiä kärryjä jotka maalaiskylissä ja pikkukaupungeissa toimivat myös takseina.

Nimi bajaj tulee kuulemma hindin kielestä. Tai ainakin jostain päin Intiaa, tigrinjaksi kun koko paikka vaikutetaan niputettavan yhteen sanalla ህንዲ, hindi. Tämä muistuttaa minua mesaliesta, sananlaskusta, jonka suuri ja mahtava inttärnet on minulle opettanut: “ናይ ሂንዲ ፍቅሪ ብደርፊ፣ ናይ ሓበሻ ፍቅሪ ብጸርፊ” (saanut aikaan habeshoissa huvittuneita kuin myös kauhistuneita reaktioita *hymiö*). Siis, naj hindi fek’ri b’derfi, naj habesha fek’ri b’tserfi – rimmaa tigrinjaksi, elikä intialaiset osoittavat rakastavansa laululla, habeshat loukkauksilla. Mutta siis, itse bajajissa näkyy kojelaudan vieressä käyttöohje devanagariskriptillä, ja ettei vaan olisi löytynyt myös tsiinaksi. Näin nopeasti alkavat muistikuvat jo haalistumaan.

Tunkkaisen ja täyteenpakatun minibussin sijasta bajaj sopii Etiopian lämpötiloihin viileän raikkaan tuleen puhaltaessa läpi kulkuneuvon sen viilettäessä pitkin pikkukaupunkien katuja.

Addiksessa ei bajajeja näkynyt joka on ehkä ymmärrettävää koska siellä riittää jatkuvasti minibussien täydeltä matkustajia ja parempiosaisille Lada-taksikyytejä, tai vielä paremmin pärjääville kalliimpia keltavihreitä takseja. Joita ei muuten Bolen lentokentän parkkipaikan ulkopuolella hirveästi näkynyt.

Noh, köröteltyämme Hailun ja Kiflomin kanssa bajajin puolisentoista kilometriä Weldiyan pääkatua ylämäkeen, tai oikeastaan kaupungin ainoalta isolta vaikuttanutta katua jonka varrelle koko Weldiya vaikuttaisi olevan keskittynyt – kuin villin lännen kaupunki konsanaan.

Bradtin matkaoppaasta olin etukäteen lukenut että Yordanos Hotel olisi yksi Weldiyan parhaita majapaikkoja. Mutta ah, kuinka väärässä olinkaan (toim. huom. Siis hetkonen, pääkadun toisella puolellahan oli myös Yordanos Hotel No. 2 joka ainakin ulkoapäin näytti huomattavasti modernimmalta. Ettei vaan…). Muutenkin tuon muuten niin mainion tiiliskivimatkaoppaan mainitsemat hotellihuonehinnat eivät oikein tunnu pätevän – tai sitten inflaatio on laukannut Etiopiassa melkoisen hurjaa vauhtia.

Sisäpihalta illan hämärtyessä, kolmikerroksinen Yordanos näytti vielä ihan kivalta kasveineen ja ripustuksineen. Lisäksi sisäpihalle jonne oli kasattu tuoleja ja pöytiä, näkyi hienosti kaupunkia ympäröivä tummansävyinen vuori.

Huone 118 jonka Kiflom ja Hailu olivat käyneet minulle aikaisemmin buukkaamassa, oli hämärä ja likainen. Verhot oli vedetty ison ikkunan eteen josta olisi nähnyt Weldiyan pääkadulle, jos siis niitä ikkunoita olisi satuttu siivoamaan hotellin rakentamisen jälkeen. Kylpyhuoneessa törmäsin ensimmäistä kertaa täällä nähtävän yleiseen vipuun jolla voi (ainakin periaatteessa) laittaa vesisäiliön lämmittämään (?) vettä suihkua varten.

Vessa ei vetänyt eikä hanasta tullut vettä joten aikomani tunnin tauko ennen kuin olin sopinut tapaavani Kiflomin ja Hailun uudelleen meni sen tien alas vessanpöntöstä (öhö-höööö), kun ei tolkuttoman pitkältä tuntuneen koko päivän pituisen bussilla matkustamisen jälkeen voinut edes käydä suihkussa.

Omalta kannaltani Weldiya on valitettavasti vielä suureksi osaksi amharankielistä aluetta, joten kommunikointi ilman Hailun tai Kiflomin apua respan, siis alakerran portin luona olevan ikkunallisen kopin, punaisen Adidas-takkisen jampan kanssa oli täysin lausesanakirjani varassa.

Categories: እቲ ዚሐይሽ Tags:
  1. Elina Korkeila-Väänänen
    November 27th, 2011 at 01:47 | #1

    Sinähän suollat juttua vallan hyvää vauhtia, ihana kun pääsit ehjänä kotiin ja saamme vielä jonkin aikaa nautiskella nojatuolimatkailusta…

Comments are closed.
1 visitors online now
0 guests, 1 bots, 0 members
Max visitors today: 3 at 01:33 am UTC
This month: 10 at 10-08-2019 09:24 am UTC
This year: 27 at 07-07-2019 01:11 am UTC
All time: 181 at 07-23-2013 08:30 am UTC